"Postikortti on pahvinen, useimmiten A6 kokoinen (ISO 216), eli 105 x 148 millimetrin kokoinen kortti, jolla voi lähettää lyhyen tervehdyksen postissa yleensä ilman kirjekuorta; tällöin viesti on muiden nähtävillä. Postikortin laajempaan määritelmään kuuluvat myös kaksiosaiset kortit, jossa viesti kirjoitetaan kortin sisälle ja joka lähetetään kirjekuoressa. Yleensä postikortit ovat suorakulmion muotoisia, mutta muitakin muotoja on." -Wikipedia



lauantai 18. kesäkuuta 2011

Palautunut kortti!














Kuinka sydämessäni liikahtikaan, kun kävin pitkästä aikaa tarkistamassa postilaatikkoni ja löysin sieltä tämän kortin palautuneena takaisin.

Lähipäivinä käyn myös jättämässä muutamia kortteja odottamaan löytäjiään. Toivon, että minua lykästää niiden suhteen yhtä hyvin, kuin tämän kortin kanssa.

perjantai 8. huhtikuuta 2011

Ilmoitusluontoista asiaa

Eilen aamulla aivan yllättäen minua alkoi seikkailukärpänen kutkuttaa. Lähdin ulos ja päätin hypätä ensimmäiseen linja-autoon, joka pysäkkiäni lähestyi. Jännityksellä odotin ja odotin. Ja BINGO! Kohdalleni ajoi linjuri päämääränään Kotka. Sinne matkasin. Veistoksellinen kaupunki, sateesta huolimatta!

Paluumatkalla jätin kortin löydettäväksi. Toivottavasti se piristää löytäjää kuten seikkailu minua!

lauantai 19. maaliskuuta 2011

Lisää palautuneita kortteja!














Tämä kortti tuli kuun alussa. Rumpubasso kuulosti mielenkiintoiselta ja sai tanssijalkani vipattamaan. Nuoruudessanihan olin oikea parkettien partaveitsi, mutta se ei nyt liity tähän aiheeseen varsinaisesti, joten palaan siihen toisella kertaa.














Tähän korttiin tein vahingossa kirjoitusvirheen, mutta onneksi löytäjä ei huomannut sitä.











Tämän kortin löytäjä ei ollut varma henkilöllisyydestäni, joten täsmennän olevani Kosti.














Tämä kortti oli palautunut Turusta asti!














Ja tämän kortin lähettäjä oli ilmeisesti pitänyt aatoksiani niin jaloina, ettei ollut välittänyt sotkea niitä omilla sanoillaan. Kunnioitan päätöstä.


--
Kiitän lämpimimmin kaikkia, jotka lähettivät kortteja minulle ja hieman jälkijunassa haluan huomioda jättäneeni kortteja Mbariin sekä Kuvataideakatemian Kasvisbaariin.

Ilmoitusluontoista asiaa

Olenkin aivan askartelutohinoissani unohtanut mainita, että tässä taannoin jätin jälkeni Turkuun ja Raisioon.

keskiviikko 2. maaliskuuta 2011

Keskiviikkotarkistuksen saldo


Tämä kortti oli siis palautunut takaisin. Aika pienenähän se tuossa näkyy, mutta klikkaamalla sen saa isommaksi niin ei tarvitse tihrustella. Tihrustelu on toisaalta kyllä välillä ihan hyvää silmäjumppaa.

Kiitän lähettäjää mitä lämpimimmin ja toivotan kaikille tasapuolisesti oikein antoisia kevään ensipäiviä.

tiistai 1. maaliskuuta 2011

Ilmoitusluontoista asiaa

Yksi kortti jätetty sarjakuvakeskukselle.
Toinen Kustaa Vaasaan.

maanantai 28. helmikuuta 2011

sunnuntai 27. helmikuuta 2011

Ilmoitusluontoista asiaa

Jätin kortin Helsingistä lähtevän lähijuna A:n kyytiin. Toivottavasti se ilahduttaa, jotakuta matkalaista!

lauantai 26. helmikuuta 2011

perjantai 25. helmikuuta 2011

Ensimmäinen palautunut kortti! Sydämeni pakahtuu onnesta!

Tämän kortin oli löytänyt ja lähettänyt takaisin minulle joku selkeästi romantiikkaan taipuvainen ihminen. Minä kiitän kauniisti.

keskiviikko 23. helmikuuta 2011

Ilmoitusluontoista asiaa

Kortteja jätetty kallion yöelämään.

Tehtyjä kortteja, osa III.

Klikkaamalla saa suuremmiksi halutessaan, unohtui sanoa aikaisemmin.













Tehtyjä kortteja, osa II.














Tehtyjä kortteja, osa I.

Tein kortteja ja jätin niitä julkisille paikoille. Jos löysit kortin, niin laitathan sen eteenpäin? Ylimmässä kortissa yksi unelmanaisistani, Brigitte Bardot ja alimmassa kortissa taasen yksi lempieläimistäni, lepakko.